Oon viettäny elämää johon internetissä hengailu on kuulunut huomattavasti pienemmässä osassa kuin muutamia vuosia sitten. Silleen niinko oon kattonu leffoja ja nukkunu. Mutta en oo unohtanu kolmea + kahta blogiani kuitenkaan. Oon kirjotellu vihkoihin ja varsinki piirtäny ja valokuvannu. Nytten, kun mokkula taas pelaa jotenkuten ja omaan valtavan ulkosen kovon, voisin taas vähän alotella internetin aktivismia. Ensinäkin elävöitän näitä kahta bloggerin blogiani ainakin vähäsen - Turinoita on siis tekstipainotteisempi, suomeksi, ja kertoo ehkä enemmän musta ku yleismaailmallisesti jutuista, ja Smile at least on kuvainspiraatiota tarjoava ja enkunkielinen. Haluisin ehkä myös kirjottaa jälleen LiveJournaliin, joka on vuosia vuosia sitten ollu lähinnä päiväkirjamainen ja sisältäny juttuja jotka ei ehkä kiinnosta muita ko mua - mietin vaan että söiskö se jälleen aikaa mun paperisilta journaleilta ja muistivihoilta, niin on ennen käyny. Sitten mulla on myös Twitter, jonka kanssa jaksoin olla kovinkin aktiivinen silloin, kun sen tekstaripäivitys oli helppoa ja toimivaa. Twitterin uudelleenaktivointi olis ehkä näistä projekteista helpoin, joten katellaan ehkä piankin uudestaan sen kanssa.
Turinoita voisin alkaa täyttämään vähän kaikenlaisella kuvalla ja tekstillä ja muulla, joka ei sovi SAL:n inspiraatioteemaan eikä oo liian henkilökohtasta eli LJ-kamaa. Twitter ja tää blogi vois täydentää toisiaan kivasti, ehkä. Katellaan. Myös ehkä voisin alkaa kirjaamaan politiikkaa nettiin, ehkä tänne.
Tänä vuonna siis tulossa ainakin joitain päivityksia ja muutoksia.
maanantai 26. maaliskuuta 2012
maanantai 14. helmikuuta 2011
Fäsjön-bloggaajan elämää osa 1.
Hei rakkaat lukijat. Oon kunnon fashion ihmisen tavoin muistanu toisinaan kuvata itseäni ja kaikkea glamouria jota mun elämään paljon kuuluu. Tässä teille nyt kuvia muoti-syksyltä ja alkaneelta muoti-vuodelta. Jokunen kuva muoti-kesältäkin. mut truefäsjöniä kaikki kuitenkin.
Mukana myös muutama taide valo kuva.
Noi ylemmät kuvat on sellasii mitä joku muu on ottanu musta, suuresta fashion ihmisestä, kesällä. Tästä alkaa sitte mun ite ottamat, vähän hienommat muoti-kuvat. (jos kiinnostaa ylempien kuvien lähteet, kysy ihmeessä - lähinnä ovat tapahtumien virallisilta sivuilta.)
Olen huippufäsjönin edelläkävijä ja trendsetteri, joten nämä kuvat ovat esimakua siitä miltä te tuutte näyttämään vuonna 2011.
Mukana myös muutama taide valo kuva.
Noi ylemmät kuvat on sellasii mitä joku muu on ottanu musta, suuresta fashion ihmisestä, kesällä. Tästä alkaa sitte mun ite ottamat, vähän hienommat muoti-kuvat. (jos kiinnostaa ylempien kuvien lähteet, kysy ihmeessä - lähinnä ovat tapahtumien virallisilta sivuilta.)
Olen huippufäsjönin edelläkävijä ja trendsetteri, joten nämä kuvat ovat esimakua siitä miltä te tuutte näyttämään vuonna 2011.
perjantai 12. marraskuuta 2010
" 'Täällä haisee ooppera!', piruvie kulttuuria"
Muutaman viikon sisällä olen käynyt melko monessa teatterissa - Brechtin 'Galilein elämää' kansallisteatterissa, 'Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen' Kaarinan nuorisoteatterissa ja viimeisimpänä Teatteri Maneerin 'Kuin tuhka tuuleen'.
Elokuvista olen nyt käynyt vain Kinokoplan syyssarjan näytöksissä (viimeisin Finnkinossa katsastamani elokuva taisi olla Täällä Pohjantähden Alla 2, joka sai koskettavuudella kyyneleet silmiin).
'Galilein elämää' oli loistava veto, ja Pieni näyttämö oli sille loistava paikka. Historian epäkohtia ja komiikkaa tuodaan esiin uudella ja veikeällä sovituksella. Liialliseen modernisoittamiseen ei olla sorruttu, ja tekstille ollaan uskollisia. Suosittelen muuten täydellä sydämellä, mutta itseä jäi pahastikin kalvamaan ja surettamaan Katollinen kirkko ja sen typeryys. Jos kestää katkeran jälkimaun, on Galilein elämä varmasti katsomisen (ja lukemisen) arvoinen. Brechtiä sovitettu siis hienosti.
'Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen' oli myöskin hieno, Kaarinan nuorisoteatteri on aina poikkeuksellisen laadukas ollakseen NUORISOteatteri - esimerkiksi Turun nuori teatteri tuntuu useinkin pelaavan lähinnä komiikalla ja hienolla lavastukselle sekä puvustuksella. Näytelmän on kirjoittanut silloin vain 14-vuotias Iira Halttunen yhdessä KOM-teatterin dramaturgien kanssa, ja nuori ikä on selvästi ollut vain plussaa.
Näytelmä kertoo 90-luvun grunge nuorista pienessä kaupungissa (Kaarina), seksuaalisuuden ja sukupuolen kyseenalaistamisesta, sekä perheväkivallasta. Näyttelijät ovat kaikki sisäistäneet roolinsa hienosti - pienenpieni teatteri täyttyi huudosta ja tunteesta. Miinuksen antaisin ehkä perehtymättömälle yleisölle - teatterissa ei supateta taikka höpötetä, eikä varsinkaan haukuta Kurt Cobainia - ja omalle isälleni joka toi minut ja Helinän teatterille pari minuuttia myöhässä. Suosittelen siis :D.
'Kuin tuhka tuuleen' olikin sitten vähän erikoisempi tapaus, johon en ehkä omatoimisesti olisi eksynytkään. Turku on tunnetusti harrastelijateattereiden luvattu kaupunki, ja runsaassa tarjonassa omalaatuisuus on varmaankin hyvä kortti. 'Kuin tuhka tuuleen' kertoo hautaustoimistoa pitävistä siskoksista, sekä muutamasta ihmisestä heidän elämissään. Siskokset sotkeutuvat järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rakkauttakin on ilmassa - ajoittain ratketaan laulamaan ja tanssimaan, ajoittain huudetaan tunteita ulos kuin Kaupunginteatterissa konsanaan. Juoni ei oli kovinkaan kummoinen, mutta toteutus on hauska ja erikoinen - kokonaisuus on viihdyttävä. Teatterin tilat ovat piskuiset, ja intiimi & humaani tunnelma onkin iso plussa tällaisessa kokeilevassa teatterissa. Miinusta ehkä kummallisista roolituksista.
Kinokoplan syksyn sarja on ollut kerrassaan loistava - yksikään elokuva ei ole ollut huono, ja ilmeisesti suomenkielisistä tekstityksistä luopuminen on mahdollistanut isomman budjetin elokuvien hankkimisen. Dominon laitteet alkavat tosin käydä huonokuntoisiksi, kuva pomppii enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuitenkin suuri kiitos Kinokoplan vetäjille sekä Dominon henkilökunnalle - jos jotain jään Turusta muuton yhteydessä kaipaamaan, on se varmaankin Kinokopla.
Sori hieman sekvat tekstit, olen kirjoitellut tätä pätkissä ja väsyneenä. :D Seuraavaksi vuorossa varmaankin jotain ihan muuta (vinkki: ajattele niitä kaikkein paskimpia muotiblogeja).
Herra Ylppö & Ihmiset - Pikkukaupungin James Dean
Elokuvista olen nyt käynyt vain Kinokoplan syyssarjan näytöksissä (viimeisin Finnkinossa katsastamani elokuva taisi olla Täällä Pohjantähden Alla 2, joka sai koskettavuudella kyyneleet silmiin).
'Galilein elämää' oli loistava veto, ja Pieni näyttämö oli sille loistava paikka. Historian epäkohtia ja komiikkaa tuodaan esiin uudella ja veikeällä sovituksella. Liialliseen modernisoittamiseen ei olla sorruttu, ja tekstille ollaan uskollisia. Suosittelen muuten täydellä sydämellä, mutta itseä jäi pahastikin kalvamaan ja surettamaan Katollinen kirkko ja sen typeryys. Jos kestää katkeran jälkimaun, on Galilein elämä varmasti katsomisen (ja lukemisen) arvoinen. Brechtiä sovitettu siis hienosti.
'Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen' oli myöskin hieno, Kaarinan nuorisoteatteri on aina poikkeuksellisen laadukas ollakseen NUORISOteatteri - esimerkiksi Turun nuori teatteri tuntuu useinkin pelaavan lähinnä komiikalla ja hienolla lavastukselle sekä puvustuksella. Näytelmän on kirjoittanut silloin vain 14-vuotias Iira Halttunen yhdessä KOM-teatterin dramaturgien kanssa, ja nuori ikä on selvästi ollut vain plussaa.
Näytelmä kertoo 90-luvun grunge nuorista pienessä kaupungissa (Kaarina), seksuaalisuuden ja sukupuolen kyseenalaistamisesta, sekä perheväkivallasta. Näyttelijät ovat kaikki sisäistäneet roolinsa hienosti - pienenpieni teatteri täyttyi huudosta ja tunteesta. Miinuksen antaisin ehkä perehtymättömälle yleisölle - teatterissa ei supateta taikka höpötetä, eikä varsinkaan haukuta Kurt Cobainia - ja omalle isälleni joka toi minut ja Helinän teatterille pari minuuttia myöhässä. Suosittelen siis :D.
'Kuin tuhka tuuleen' olikin sitten vähän erikoisempi tapaus, johon en ehkä omatoimisesti olisi eksynytkään. Turku on tunnetusti harrastelijateattereiden luvattu kaupunki, ja runsaassa tarjonassa omalaatuisuus on varmaankin hyvä kortti. 'Kuin tuhka tuuleen' kertoo hautaustoimistoa pitävistä siskoksista, sekä muutamasta ihmisestä heidän elämissään. Siskokset sotkeutuvat järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rakkauttakin on ilmassa - ajoittain ratketaan laulamaan ja tanssimaan, ajoittain huudetaan tunteita ulos kuin Kaupunginteatterissa konsanaan. Juoni ei oli kovinkaan kummoinen, mutta toteutus on hauska ja erikoinen - kokonaisuus on viihdyttävä. Teatterin tilat ovat piskuiset, ja intiimi & humaani tunnelma onkin iso plussa tällaisessa kokeilevassa teatterissa. Miinusta ehkä kummallisista roolituksista.
Kinokoplan syksyn sarja on ollut kerrassaan loistava - yksikään elokuva ei ole ollut huono, ja ilmeisesti suomenkielisistä tekstityksistä luopuminen on mahdollistanut isomman budjetin elokuvien hankkimisen. Dominon laitteet alkavat tosin käydä huonokuntoisiksi, kuva pomppii enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuitenkin suuri kiitos Kinokoplan vetäjille sekä Dominon henkilökunnalle - jos jotain jään Turusta muuton yhteydessä kaipaamaan, on se varmaankin Kinokopla.
Sori hieman sekvat tekstit, olen kirjoitellut tätä pätkissä ja väsyneenä. :D Seuraavaksi vuorossa varmaankin jotain ihan muuta (vinkki: ajattele niitä kaikkein paskimpia muotiblogeja).
Herra Ylppö & Ihmiset - Pikkukaupungin James Dean
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
