perjantai 31. elokuuta 2012

Naisia idoleita naisia

 Kaikenlaisia mielipiteenilmauksia on taas liikkeellä.

 Muutamat tutut ihmiset ovat mullekin suuttuneet kun olen kutsunut jotain heidän kaveriaan epähuomiossa 'tytöksi' tai 'pojaksi', vaikka ko henkilöt kokevat olevansa jotain muuta. Sukupuolien ja seksuaalisuuksien tasa-arvo on asia, josta haluaisin kirjoittaa zinen tai pari.

 Jotenkin sitä luulis että aika tekis jo pikkuhiljaa temppunsa ja feminismin kymmenennettä aaltoa ei tultais tarvitsemaan. Kukaan ei ole huonompi vain koska on valkoinen keski-ikänen mies, tai nainen. Perus semivegaani kulttuurihistorioitsija.
Miksi taantua? Miksi vahingoittaa, hylkiä, olla kateellinen?

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Vaatepuita ja homepapuja halvalla.

Eilen oli hyvä päivä. Dyykkasin henkareita.

Tänään oli kans hyvä päivä. Jaksoin käydä kunnon kaupassa hankkimassa ruokaa.



Vegaanista protskua tempehin, tofun ja soijarouheen muodossa, kera kastikkeen ja teen ja nuudeleiden, kaikki tämä alle kahdeksan euroa! China market Branhenkadulla <3 .="." br="br">

lauantai 18. elokuuta 2012



 Oon kunnon fäshjönbloggarin tavoin koittanu kuvata mun duunaamii juttui aika ajoin. Tuossa ylempänä näette kauniin mumopyöräni jonka maalasin hopeiseksi, ja jossa killuu maailman pienin ja söpöin lukko. Hopee on tolleen vähä tylsä, pitää kehitellä jotain.

Alempana tässä on kuvia laukusta jonka ompelin yx päivä kun halusin tilavan laukun. Vanhoi farkkui ja vanhoi verhoi. Tykkään oikeestaan, ton voi viellä kääntää ympäri niin saa eri kuosisen laukun jos kyllästyy.



 Sitten sukat äitille synttärilahjaks.


Ja joitain korviksia seinällä. Kettukorviket on mun kaikkien aikojen lempparit, tosin en uskalla ikinä käyttää niitä kun pelkään että hukkuvat.



Ja kloorasin jotain farkkuja vähän epäonnistuneesti, tuossa poikakaverin farkut kuivumassa. Pitää koittaa joskus uudestaan.