Elokuvista olen nyt käynyt vain Kinokoplan syyssarjan näytöksissä (viimeisin Finnkinossa katsastamani elokuva taisi olla Täällä Pohjantähden Alla 2, joka sai koskettavuudella kyyneleet silmiin).
'Galilein elämää' oli loistava veto, ja Pieni näyttämö oli sille loistava paikka. Historian epäkohtia ja komiikkaa tuodaan esiin uudella ja veikeällä sovituksella. Liialliseen modernisoittamiseen ei olla sorruttu, ja tekstille ollaan uskollisia. Suosittelen muuten täydellä sydämellä, mutta itseä jäi pahastikin kalvamaan ja surettamaan Katollinen kirkko ja sen typeryys. Jos kestää katkeran jälkimaun, on Galilein elämä varmasti katsomisen (ja lukemisen) arvoinen. Brechtiä sovitettu siis hienosti.
'Kaunein poika heti Morrisonin jälkeen' oli myöskin hieno, Kaarinan nuorisoteatteri on aina poikkeuksellisen laadukas ollakseen NUORISOteatteri - esimerkiksi Turun nuori teatteri tuntuu useinkin pelaavan lähinnä komiikalla ja hienolla lavastukselle sekä puvustuksella. Näytelmän on kirjoittanut silloin vain 14-vuotias Iira Halttunen yhdessä KOM-teatterin dramaturgien kanssa, ja nuori ikä on selvästi ollut vain plussaa.
Näytelmä kertoo 90-luvun grunge nuorista pienessä kaupungissa (Kaarina), seksuaalisuuden ja sukupuolen kyseenalaistamisesta, sekä perheväkivallasta. Näyttelijät ovat kaikki sisäistäneet roolinsa hienosti - pienenpieni teatteri täyttyi huudosta ja tunteesta. Miinuksen antaisin ehkä perehtymättömälle yleisölle - teatterissa ei supateta taikka höpötetä, eikä varsinkaan haukuta Kurt Cobainia - ja omalle isälleni joka toi minut ja Helinän teatterille pari minuuttia myöhässä. Suosittelen siis :D.
'Kuin tuhka tuuleen' olikin sitten vähän erikoisempi tapaus, johon en ehkä omatoimisesti olisi eksynytkään. Turku on tunnetusti harrastelijateattereiden luvattu kaupunki, ja runsaassa tarjonassa omalaatuisuus on varmaankin hyvä kortti. 'Kuin tuhka tuuleen' kertoo hautaustoimistoa pitävistä siskoksista, sekä muutamasta ihmisestä heidän elämissään. Siskokset sotkeutuvat järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rakkauttakin on ilmassa - ajoittain ratketaan laulamaan ja tanssimaan, ajoittain huudetaan tunteita ulos kuin Kaupunginteatterissa konsanaan. Juoni ei oli kovinkaan kummoinen, mutta toteutus on hauska ja erikoinen - kokonaisuus on viihdyttävä. Teatterin tilat ovat piskuiset, ja intiimi & humaani tunnelma onkin iso plussa tällaisessa kokeilevassa teatterissa. Miinusta ehkä kummallisista roolituksista.
Kinokoplan syksyn sarja on ollut kerrassaan loistava - yksikään elokuva ei ole ollut huono, ja ilmeisesti suomenkielisistä tekstityksistä luopuminen on mahdollistanut isomman budjetin elokuvien hankkimisen. Dominon laitteet alkavat tosin käydä huonokuntoisiksi, kuva pomppii enemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuitenkin suuri kiitos Kinokoplan vetäjille sekä Dominon henkilökunnalle - jos jotain jään Turusta muuton yhteydessä kaipaamaan, on se varmaankin Kinokopla.
Sori hieman sekvat tekstit, olen kirjoitellut tätä pätkissä ja väsyneenä. :D Seuraavaksi vuorossa varmaankin jotain ihan muuta (vinkki: ajattele niitä kaikkein paskimpia muotiblogeja).
Herra Ylppö & Ihmiset - Pikkukaupungin James Dean
