perjantai 24. syyskuuta 2010

"Hyvä etten ole keisari, Koska silloin syttyisi kapina, Veri lainehtisi kaduilla"

Jepujee tämä blogintapainen on jäänyt päivittämättä. Ei sittenkään ollu ihan mun juttu kirjottaa pelkästään vakavamielisiä arvosteluja yms.
Aion alottaa Turinoita ihan alusta, uudet tuulet ja timanttikoirat. Tulossa on piakkoin selventävä postaus blogin uusista suunnista, mutta nyt jo voin sanoa et en aio poistaa vanhoja merkintöjä ja edelleen aion kirjotella keikoista ja musiikista ja kulttuurista ja ilmiöistä - erilaisesta näkökulmasta vain. Blogista tulee vapaampi ja henkilökohtasempi - ihan muotiblogimaiseen meininkiin ei kuitenkaan olla menossa, mutta askel sinnepäin otetaan.

Muita paikkoja joihin olen purkanut kirjoittamisviettiäni (ja tulen purkamaan jatkossakin):
Smile at least - kuvapainotteinen ykkösblogini
LiveJournal - nykyisin lähinnä yhteisöjä varten elossa oleva journal
Twitter - tänne puran kaiken mielessä liikkuvan, lähinnä erilaisten asioiden fanittamista ja yleistä angstaamista.


p.s. Ompas ihanaa kun saa käyttää suomenkielisten biisien sanoja otsikoina - Smile at leastin kanssa on tullut harmiteltua, kun hieno rivi on usein ollut väärää kieltä.
Apulanta - Näkysi muotoinen

xxx