Olen taas katsonut muutaman "uuden" elokuvan.

Cry Baby (John Waters, 1990) tuli sunnuntaina YLEltä ja täytyihän se taas kerran katsoa. Kyseessä on 50-luvun henkinen komedia, joka parodisoi yllättävän onnistuneesti teinimusikaaleja kuten Grease (Randal Kleiser, 1978), Elviksen elokuvia, sekä "nuorisorikolliselokuvia" (ehkä kaikkein eniten elokuvaa Nuori Kapinallinen (Nicholas Ray, 1955)). Elokuva on todella hyvin toteutettu; puvustus ja lavastus on yksityiskohtia myöten fiftaria, musiikki toimii näpsäkästi, juoni on hauska ja näyttelijät onnistuvat rooleissaan.
Johnny Depp loistaa taas pääosassa, ja hän onkin juuri oikea henkilö parodisoimaan James Deania. Muita mainittavia näyttelijöitä ovat Amy Locane klassisen kiltin tytön roolissa, täyskäännöksen hahmona tekevä Polly Pergen, hullunhauska Susan Tyrrell ja vaikkapa Iggy Pop ("Cry-Babyn" isoisänä) ja ihanainen Traci Lords.
Elokuva on tummahko versio esikuvistaan. Päähenkilöt on kyllä lainattu vaikkapa juuri Greasesta, mutta jokin on kuitenkin vähän vinossa. Laulukohtaukset on vedetty niin paljon yli, että ne ovat tavallaan jo hieman karmivia. Idyllisiä hahmoja on myöskin viety oikein reilusti eteenpäin ja asetelmaa on viilattu campimpaan suuntaan. Tämä pieni viilaaminen on varmasti aiheuttanut sen, että Cry Baby nykyään on kovin suosittu. Jos joku ei ole tätä nähnyt, suosittelen kovasti.

Cujo (Lewis Teague, 1983) ei sitten olekaan niin loistava. Tai ehkä en vain tajunnut sen "pelottavuutta". Elokuva siis perustuu Stephen Kingin pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan. Se kertoo vesikauhuisesta, ihmisiä tappavasta koirasta. Vaikka itse pelkään koiria, vain muutama kohtaus koko elokuvassa on karmiva, ja pitkä autokohtaus on melkeimpä tylsä. Ison plussan ansaitsee kuitenkin maskeeraus; koira ja kuolleet/haavoittuneet ihmiset on saatu näyttämään hyvin aidoilta. Ei Cujo varsinaisesti huono ole, kannattaa se kertaalleen katsoa. Tärkeimmät roolit esittävät Dee Wallace Stone, Danny Pintauro ja Daniel Hugh Kelly.

"Elementary, my dear Watson"

Luin tässä jokin aika sitten Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran, ja voin sanoa olevani positiivisesti yllättynyt. Viimeksi luin Holmesit läpi vuosia sitten, ala-asteella, ja muistin niiden ollevan tylsempiä. Ainakin on nyt hetkeksi jotain luettavaa Doylen tuotantoa läpi kahlatessa!

Baskervillen koira (eng. The Hound of The Baskerville), on nimenä varmasti monille tuttu. Ainakin Sherlock Holmesin hahmo on tuttu näky niin taiteessa, elokuvissa kuin vaikkapa pilapiirroksissa. Sanasta 'salapoliisi' tulee monille ensimmäisenä mieleen nimenomaan kyseinen mies; pitkä takki, lakki sekä piippu. Myökin Tohtori Watson on yleisesti tunnettu hahmo. Miten sellaisia kuolemattomia hahmoja luodaan, jos joku tietää reseptin niin voi varmasti kertoa minullekin. :o

kuva: Sidney Paget

Parista elokuvasta voisin myös kirjoittaa ylös muutaman sanasen; katsoin ensimmäistä kertaa What's Eating Gilbert Grape?n sekä Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Streetin.

Gilbert Grape (Lasse Hallström, 1993) on näistä kahdestä selvästi parempi. Se onnistuu kuvaamaan henkilöiden tunteita ja ajatuksia loistavasti, ja jättää jälkeensä haikean tunnelman. Leonardo Dicaprio on uransa luultavasti parhaassa roolissa esittäessään 18 vuotta täyttävää kehitysvammaista poikaa. Johnny Depp ei hänkään ole huono, tosin hänen roolinsa on hieman helpompi. Depp ei kuitenkaan monesti ole valinnut täysin typeriä rooleja, ja löytyy Gilbertistäkin paljon hienoja piirteitä ja vaikeita ajatuksia. Tarina on aidosti koskettava (aiheina mm. kehitysvaimmaisen lapsen kanssa eläminen, liikalihavuus ja yleinen elämisen vaikeus). Suosittelen!
Sweeney Todd (Tim Burton, 2007) on myöskin hyvä. Tosin se ei säväyttänyt mitenkään erikoisesti, mutta tuttua Burton/Depp laatua se on. Elokuva on täynnä kauniita kuvia, musiikkia, näyttelijöitä, ideoita ja tunnelmaa. Iso miinus onkin sitten juonen olemattomuus. Kaikille tuttuun tarinaan olisi hyvin voinut lisätä jotain muutakin, kuin pientä romanssia ja muita perhesuhteita. En silti valita; Sweeney kohotti pitkästä aikaa arvostustani Helena Bonham Carteria kohtaan, Timothy Spall on kerrassaan mahtava kaikessa inhottavuudessaan, Jamie Campbell Bower ja Ed Sanders laulavat todella hyvin, Pirelli on mahtava ja Depp on karismaattinen kuten aina. Elokuvan värimaailma ja puvustus/lavastus ansaitsevat myös kehuja. Kyllä tämäkin kannattaa katsoa.