Olen taas katsonut muutaman "uuden" elokuvan.

Cry Baby (John Waters, 1990) tuli sunnuntaina YLEltä ja täytyihän se taas kerran katsoa. Kyseessä on 50-luvun henkinen komedia, joka parodisoi yllättävän onnistuneesti teinimusikaaleja kuten Grease (Randal Kleiser, 1978), Elviksen elokuvia, sekä "nuorisorikolliselokuvia" (ehkä kaikkein eniten elokuvaa Nuori Kapinallinen (Nicholas Ray, 1955)). Elokuva on todella hyvin toteutettu; puvustus ja lavastus on yksityiskohtia myöten fiftaria, musiikki toimii näpsäkästi, juoni on hauska ja näyttelijät onnistuvat rooleissaan.
Johnny Depp loistaa taas pääosassa, ja hän onkin juuri oikea henkilö parodisoimaan James Deania. Muita mainittavia näyttelijöitä ovat Amy Locane klassisen kiltin tytön roolissa, täyskäännöksen hahmona tekevä Polly Pergen, hullunhauska Susan Tyrrell ja vaikkapa Iggy Pop ("Cry-Babyn" isoisänä) ja ihanainen Traci Lords.
Elokuva on tummahko versio esikuvistaan. Päähenkilöt on kyllä lainattu vaikkapa juuri Greasesta, mutta jokin on kuitenkin vähän vinossa. Laulukohtaukset on vedetty niin paljon yli, että ne ovat tavallaan jo hieman karmivia. Idyllisiä hahmoja on myöskin viety oikein reilusti eteenpäin ja asetelmaa on viilattu campimpaan suuntaan. Tämä pieni viilaaminen on varmasti aiheuttanut sen, että Cry Baby nykyään on kovin suosittu. Jos joku ei ole tätä nähnyt, suosittelen kovasti.

Cujo (Lewis Teague, 1983) ei sitten olekaan niin loistava. Tai ehkä en vain tajunnut sen "pelottavuutta". Elokuva siis perustuu Stephen Kingin pari vuotta aiemmin ilmestyneeseen samannimiseen kirjaan. Se kertoo vesikauhuisesta, ihmisiä tappavasta koirasta. Vaikka itse pelkään koiria, vain muutama kohtaus koko elokuvassa on karmiva, ja pitkä autokohtaus on melkeimpä tylsä. Ison plussan ansaitsee kuitenkin maskeeraus; koira ja kuolleet/haavoittuneet ihmiset on saatu näyttämään hyvin aidoilta. Ei Cujo varsinaisesti huono ole, kannattaa se kertaalleen katsoa. Tärkeimmät roolit esittävät Dee Wallace Stone, Danny Pintauro ja Daniel Hugh Kelly.