Kaikenlaisia mielipiteenilmauksia on taas liikkeellä.
Muutamat tutut ihmiset ovat mullekin suuttuneet kun olen kutsunut jotain heidän kaveriaan epähuomiossa 'tytöksi' tai 'pojaksi', vaikka ko henkilöt kokevat olevansa jotain muuta. Sukupuolien ja seksuaalisuuksien tasa-arvo on asia, josta haluaisin kirjoittaa zinen tai pari.
Jotenkin sitä luulis että aika tekis jo pikkuhiljaa temppunsa ja feminismin kymmenennettä aaltoa ei tultais tarvitsemaan. Kukaan ei ole huonompi vain koska on valkoinen keski-ikänen mies, tai nainen. Perus semivegaani kulttuurihistorioitsija.
Miksi taantua? Miksi vahingoittaa, hylkiä, olla kateellinen?
perjantai 31. elokuuta 2012
keskiviikko 22. elokuuta 2012
Vaatepuita ja homepapuja halvalla.
Eilen oli hyvä päivä. Dyykkasin henkareita.
Tänään oli kans hyvä päivä. Jaksoin käydä kunnon kaupassa hankkimassa ruokaa.
Vegaanista protskua tempehin, tofun ja soijarouheen muodossa, kera kastikkeen ja teen ja nuudeleiden, kaikki tämä alle kahdeksan euroa! China market Branhenkadulla <3 .="." br="br">3>

Tunnisteet:
liibalaaba,
ruoka
lauantai 18. elokuuta 2012
Oon kunnon fäshjönbloggarin tavoin koittanu kuvata mun duunaamii juttui aika ajoin. Tuossa ylempänä näette kauniin mumopyöräni jonka maalasin hopeiseksi, ja jossa killuu maailman pienin ja söpöin lukko. Hopee on tolleen vähä tylsä, pitää kehitellä jotain.
Alempana tässä on kuvia laukusta jonka ompelin yx päivä kun halusin tilavan laukun. Vanhoi farkkui ja vanhoi verhoi. Tykkään oikeestaan, ton voi viellä kääntää ympäri niin saa eri kuosisen laukun jos kyllästyy.
Ja joitain korviksia seinällä. Kettukorviket on mun kaikkien aikojen lempparit, tosin en uskalla ikinä käyttää niitä kun pelkään että hukkuvat.
Ja kloorasin jotain farkkuja vähän epäonnistuneesti, tuossa poikakaverin farkut kuivumassa. Pitää koittaa joskus uudestaan.
Tunnisteet:
DIY
Tylsä päivitys.
Mutakakku ja kahvi soijamaidollla RCM:ssä.
Lääkkei vitamiinei.
Jälleen kahvia RCM:ssä, siel oli skeittitapahtumaa taiteidenyönä.
Ja lonkeroa neideille
Kamera on alkanu tekee kuviin mustia läikkiä, vika ilmesesti kennossa eli korjaus maksais enemmän kun uus kamera...
Tunnisteet:
aamupalat
tiistai 7. elokuuta 2012
Pidemmät helmat.
Miten tyypit/hipsterit uskaltaa käyttää noita pohjemittasia hameita jotka on nyt ysärityylisinä muodissa? Mulla ainakin on monen muun modernin naishenkilön tavalla kammo pitkiin (ja "pitkiin") hameisiin, jotenki niistä hehkuu jotain sellasta huonolla tavalla vanhanaikasta tai uskonnollista, siveellistä. Ehkä siinä on joku sellanen ajatus, että haluais olla särmikäs ja siisti. Kummallista tästä tekee se, että ainakin mä tykkään tosi kovasti sellasesta pohjemittasesta 20-luvun alun lookista, ja muutenki siitä figuurista jonka pitkät hameet naiselle suo.
Anyway, selasin hellooksin muutaman viime kuun asut ja tässä esimerkkiä pidemmistä hameista;
Tosi ysäriä eli seitketlukulaista eli kaksketlukulaista. Noi on viellä tollasia vekillisiä, suoria, mummoväreissä ja ehkä huonoissa kukkakuoseissa. Huh huh!
Tulee mieleen noista sellaset 70-80-lukujen nuorten tanssimekot, sellaset uskonnollisten siveelliset. Peittävät.
Toki pitkät helmat on nykyään lähinnä tanssiaisissa ja häissä näkyvissä, joten mielikuvat selittyy helpolla.
Jottei tää postaus tuntuis miltään pohjemittasten helmojen vihauspostaukselta, laitan tähän loppuun kuvia 20-ja 30-luvuilta:
Aina välillä 20-luvun kuvia selaillessa tulee mieleen pätkä Boy Georgen ensimmäisestä elämäkerrasta, jossa hän kertoo ostaneensa kavereineen muutamilla penneillä 20-luvun mekkoja ja leikelleensä niistä itselleen punkimpia kuteita. Tämä Lontoosa -75. :/
Itse hakisin pidemmällä hameella ehkä kuitenkin jotain tällaista:
Näihin sekaviin tunnelmiin, kuvat internetistä.

fäshjön,
historia,
ilmiöt,
minäminäminä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)