1. You do not talk about fight club 2. You DO NOT talk about fight club.

Luin tässä Chuck Palahniukin Fight Clubin (1996). No huhhuh. Olin jo lopettaa kesken, mutta luinkin sitten yhdeltä istumalta koko kirjan. Jos Trainspotting oli mielestäni raaka ja väkivaltainen, niin tämä oli sitä aivan toisella tasolla.
Nimettömäksi jäävä mies kärsii unettomuudesta. Hänen lääkärinsä neuvoo olemaan valittamatta ja näkemään oikeaa kärsimystä, joten mies alkaa käymään erilaisissa tukiryhmissä (esim. kivessyöpä) ja nukkuminen luonnistuu taas. Mutta myös Marla-niminen nainen alkaa käydä ryhmissä "iloitakseen siitä, että elää", ja tämä sotkee päähenkilön ajatuksia. Liikematkallaan mies tapaa Tyler Durdenin, josta muodostuu hänen ainoa ystävänsä. Ja kun päähenkilön asunto räjähtää, hän muuttaa Tylerin luo. Kovin pian heidän ystävyytensä keskipisteeksi muodostuu väkivalta. He perustavat "tappelukerhoja" ja myyvät itsetekemäänsä saippuaa. Mies on väsynyt, Durdenia ei enää näy ja heidän talonsa täyttää avaruusapinoiksi nimetyt ilmeettömät ihmiset. Lopulta juoni menee todella kummalliseksi, maailma väkivaltaistuu ja ei ole enää muuta pakotietä kuin itsemurha.
Tarinassa on paljon taustapolkuja ja pieniä yksityiskohtia, mutta päällimmäisenä mieleen jää väkivalta. Kirjassa tapellaan, hakataan ja murhataan enemmän kuin missään mitä olen ennen lukenut. Sinne tänne ripotellut faktat pommien rakentamisista, ihmisten julmuudesta ja elämän yleisestä turhuudesta saavat todella miettimään,milloin tällaista alkaa oikeasti tapahtua. Päähenkilön muuttumista, ajatuksia ja ongelmia on kuvattu todella hienosti; loppuratkaisua ei voi arvata kovin aikaisin (mikäli ei ole nähnyt elokuvaa tai muuten tiedä asiaa). Kaikki on kirjoitettu kovin realistisesti ja todentuntuisesti. Ihmisten motiivit tekoihinsa ja muiden täydellinen hyväksikäyttäminen, kivusta nauttimen ja elämän jano/pelko ovat tavallaan kovin ymmärrettäviä. Satiiri on huipussaan, paljon kyynisemmin ei maailmaa voisi kuvata. Loppukohtaus on upea; "Me emme ole erityisiä. Me emme myöskään ole paskaa tai roskaa. Me vain olemme. Me vain olemme, ja se mikä tapahtuu, vain tapahtuu." Ainakin minuun Fight Club teki suuren vaikutuksen.
Suosittelen tietynlaisena shokkikirjana, kokemuksena. Mutta jos väkivalta inhottaa, kannattaa unohtaa koko asia. Usein kirjoissa ei kuvailla yhtä tarkkaan ihmisten polttamista sulalla vahalla, kasvojen repeytymistä niin, että muodostuu rivo hymy korvasta korvaan, kiveksien irtileikkaamisia tai päänahan irtirepeytymisiä. Ajatukset, ideat ja tarina ovat kuitenkin hienoja ja mielenkiintoisia, joten sopii pohtia lukeako vai ei.