Kinokopla näytti viime sunnuntaina Wong Kar-Wain My Blueberry Nightsin (2007). Olin itseasiassa odottanut jotain parempaa, Waing edelliset elokuvat ovat olleet parempia. Ei Mun mustikkayöt silti huono ole, ei ollenkaan. Ehkä se on yhtä hyvä kuin edellisetkin, en vain ymmärtänyt sitä kunnolla. Toivottavasti asia on niin.
Kyseessä on matkaleffa. Päähenkilö matkustaa ympäriinsä ilman mitään päätä tai häntää. Siis tuttua Waita; miljöönä kahvila, kaikki etsivät itseään ja tarkoitusta elämälleen, hahmoina erilaisia naisia ja mies. Kuvaus, värit ja valot ovat loistavia. Jokainen kohtaus on kaunista katsottavaa.
Elizabeth, yllättävän taitava Norah Jones, eroaa poikaystävästään ja tutustuu kahvilan pitäjään, Jeremyyn. Hän lähtee matkustamaan ympäri USA:ta kirjoittaen kahvikaverilleen (Jude Law) sekavia mietteitä, päämääränään säästää ja ostaa oma auto. Elizabeth työskentelee erinäisissä ruokapaikoissa ja tutustuu näissä kahteen naiseen. Ensimmäinen nainen, paikallinen baariruusu Sue Lynn (Rachel Weisz), on paha tyttö. Tosin hänkin itkee päähahmomme olkaa vasten kuollutta aviomiestään, jota ei oikeasti rakastanutkaan. Elizabethin vaihdettua maisemaa, hän tutustuu toiseen naiseen. Leslie (Natalie Portman), taitava uhkapeluri ja tietyntyyppinen kovis hänkin, lupaa antaa autonsa päätytöllemme. He lähtevät kuitenkin ensin yhdessä Chicagoon, koska Leslien isä on joutunut sairaalaan. Lopulta Elizabeth ei saa tätä ko. autoa, vaan ostaa toisen. Sitten hän matkaa takaisin New Yorkiin ja päätyy Jeremyn kanssa syömään mustikkapiirakkaa. Söpöä.
Blueberry nights on Wain ensimmäinen suuren luokan elokuva, englannin kielinen ja höystetty isoilla staroilla ja jännillä näyttelemitä aloittelevilla laulajilla. Taiteellinen ja mielenkiintoinen, kai. En vai oikein näe kaikkien käänteiden merkitystä. Näyttelijöitä täytyy joka tapauksessa kehua! Jude Law, jonka tunnen vain Sky Captainista (Kenny Conran 2004) ja Lemony Snicketistä (Brad Silberling, 2004), yllättää positiivisesti; hän saa hassusta hahmostaan paljon irti. Norah Jones yllättää myös debyyttiroolissaan. Kauniit kasvot ja kiva ääni, muttei silti mikään perus laulaja goes näyttelijä. Odotellaan seuraavaa elokuvaa ja mietitään sitten. Rachel Weisz on ihanan näköinen seksikkäine hiuksineen, ja hänen näyttelemisensä on vahvaa ja täyteläistä. Täytyy katsoa jossain välissä elokuviaan enemmänkin. Natalie Portman on loistava. Nainen vain näyttelee niin hyvin! Hän onnistuu jokaisessa elokuvassaan eläytymään roolihahmoonsa mahtavasti, toisinaan ei meinaa tunnistaa samaksi näyttelijäksi (no kyllä meinaa, hänen kasvojaan ei hevillä unohda). David Strathairn on juuri oikea rooliinsa. Aitoa näyttelemistä. Hän esittää Sue Lynnin alkoholistia aviomiestä, surullista ja vihaista ihmistä. Upeat ilmeet. Täytyy viellä mainita Cat Powerin pienehkö rooli Jeremyn venäläisenä ex-tyttöystävä. Ihan hyvin häneltäkin, tosin rooli on niin pieni että vielä toistaiseksi suosin häntä laulajana.Ihana Natalie viekkaana uhkapelurina. Hui!