Junia bongaamassa

Luin tässä Irvine Welshin Trainspottingin (1993). Pakko heti alkuun tunnustaa sivistymättömyyteni; en nimittäin ole koskaan aikaisemmin kyseistä kirjaa lukenut, enkä ole nähnyt elokuvaakaan koskaan kokonaan. Hyvä että nyt sentään luin, koska kyseessä on todella hieno kirja. En ole tainnut ennen lukea mitään yhtä painavaa, väkivaltaista ja piittaamatonta! Lukeminen oli kokemus ja elämys. Lukujonossa oleva Sonja O. kävi täällä (Anja Kauranen, 1981) ei taidakaan olla mikään kohua herättävä lukukokemus.
Trainspotting kertoo skotlantilaisista huumepiireistä, naisten ja miesten välisistä suhteista, kaveruudesta, vihaisista ihmisistä ja maailman yleisestä epäreiluudesta. Erityiseti huumeista ja vihaisista ihmisistä. Kirja muodostuu lyhyehköistä kappaleista, joissa on eri minäkertojia. Vaikka varsinaista juonta ei paljoakaan ole, yksittäiset tarinat ja kohtaukset ovat todella hienoja. Loppuratkaisukin yllättää. Voisin oikeastaan sanoa, että kyseessä on yksi hienoimpia koskaan kirjoitettuja kirjoja!
Juonta ja hahmoja on vaikea selittää, suosittelen kaikkia lukemaan itse. Renton kamppailee heroiiniriippuvuuden kanssa, pääse toisinaan irti, kunnes ratkeaa taas. Hän on asteen kyynisempi ja ajattelevaisempi kuin tuntemansa ihmiset. Sic Boy, Rentonin vanhin ystävä, taas ei niinkään ajattele vaan toimii. Omasta mielestäni ajatuksia herättävimmät hahmot ovat kuitenkin Spud, naiivi ja hyväsydäminen, ja Franco, väkivaltainen ja pelottava. Kaveriporukasta löytyy siis ihmisiä joka lähtöön, tosin lause "olemme nykyään kaikki vain tuttavia" kuvaa heidän välejään todella hyvin. Naisiakin on, vahvoja ja heikompia.
Henkilöiden ajatuksia maailmasta ja toisistaan on kuvailtu todella hyvin ja realistisesti. Motiivit ja suunnitelmat ovat aivan samoja kuin oikeassa elämässä. Vaikka kirjassa tehdään asioita, joita lukija ei itse ehkä tee (kuten huumeiden käyttäminen, sossun hyväksikäyttäminen, erilaiset tavat kohdella ihmisiä, älytön ryyppääminen, jne.), voi hahmoja silti ymmärtää ja joihinkin voi jopa samaistua. Yksittäisistä kohtauksista mielestäni hienoimpia ovat erinäisten sivuhahmojen elämäntarinoiden selvittämiset, junien katseleminen hyvätyllä rautatieasemalla ("trainspotting"), vieroitusjaksojen kuvailut, AIDS-kuvailut ja esimerkiksi tilanne, jossa Spud ei hyväksy sitä, että kaverinsa kiusaavat oravaa. Inhottavinta oli ehkä lukea loppupuolella olevat irtonaiset tarinat; Rentonin suhteesta alaikäiseen tyttöön ja Alan Ventersin murha.
Todella vaikuttavaa tekstiä, suosittelen oikeasti lukemaan. Ostin juuri jatko-osan, Pornon (2002), siitä lisää jahka saan luettua.

Tähän loppuun vielä lyhyesti Half Applen järjestämästä Progeiltamasta (Wanha Domino, 28. 11. 2008). Iltamat siis järjestettiin elokuvateatterissa, mikä ei toiminut kovin hyvin. Oli vaikea nähdä mitään istumapaikalta, joten piti seistä epämääräisesti muutaman lavan edessä tanssivan ihmisen vieressä. Kaikki kolme bändiä olivat kuitenkin hyviä. Kirahvi nimeltä Tuike oli hauska, musiikki kuulosti livenä yhtä laadukkaalta kuin netissä ilmaisena pyörivissä mp3:sissa. Ihan hyvä bändi, kannattaa seurata uutta materiaalia. Toisena esiintynyt Jesufåglar oli myöskin parempi kuin osasin odottaa. Lava oli täynnä soittajia ja tunnelma oli yllättävän tiivis, kun ottaa huomioon että kyseessä oli heidän ensimmäinen kunnon keikkansa ikinä. Musiikki oli lupaavaa, kannatta heidänkin tekemisiään seurata. Pääesiintyjä Half Apple oli taas kerran loistava. Todella laadukasta ja hienoa musiikkia. Tämä keikka oli erityisen hieno, koska koko yleisö oli paikalla nimenomaan puoliomenoiden takia ja meininki oli siis kovin innostunut. Jee kivaa oli.
kirahvit
linnut
omenat